sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Huoltaja fitness-kisoissa

Kirjoittelin eilen www.voimaravinteet.fi facebook sivuille siitä, että pääsen jälleen toimimaan huoltajana syksyn kisoissa. Huoltajana olen toiminut jo moni kertoja. Olenkin jo muutaman huollettvani kanssa vitsaillut siitä, että kaikki jotka ovat PYYTÄNEET minua huoltajaksi ovat kävelleet pysti kourassa kotio. En siis voi olla ihan huono huoltaja :D



Haluan avata nyt hiukan huoltajan toimia. Tai miten itse toimin... Eri tiimeillä voi olla eri tapoja, mutta omani ovat hyväksi havaitut.

Mikä on huoltaja?

Jokaisella kisaajalla on mukanaan yleensä huoltaja. Joka ns. huoltaa kisaajan lavalle. Hätätapauksessa korjaa bikinit ja etsii kisakengät rikkoutuneiden kenkien tilalle. Auttaa jopa vessassa käynnissä. Kyllä, sekin voi olla avutonta, kun yritetään pitää kisaväri mahdollisimman siistinä. Ompahan sitä tullut askarreltua useampikin pissapurkkikin. Huolta liimaa bikinit, jotta bikinityttöjen isohko takalappu ei vetäydy vakoseen ja tissit pysyy paikallaan. Paikkailee värivirheet ja levittää öljyn. Auttaa kengät jalkaan ja kuulostelee mahdollisesti nopeastikkin muuttuvia aikatauluja, jotta kisaaja on jonossa kun tarve vaatii. Usein kisat venähtävät ja joskus venähdys voi tarkoittaa useampia tunteja. Auttaa pumppailuissa kuminauhalla tai painoilla. Kaivaa huulipunaa, suihkuttaa hiuslakkaa yms... Yksi tärkeistä asioista on kuvien napsiminen. Nämä ovat monelle isoa asia. Johon valmistaudutaan pitkään. Moni kisaaja arvostaa sitä, että kisa tunnelma välittyy kisojen jälkeen kuvista. Kun kaikki muut hommat on hoidettu niin usein on aikaa napata muutama fiiliskuva.


Huoltajat
Tiimeille annetaan kilpailijamäärän mukaan huoltajakortteja yhteen kilpailuun / kilpailupäivään seuraavasti:
1-3 kilpailijaa – 1 huoltajakortti
4-6 kilpailijaa – 2 huoltajakorttia
7-10 kilpailijaa – 4 huoltajakorttia
11-15 kilpailijaa – 6 huoltajakorttia
15-20 kilpailijaa – 10 huoltajakorttia
20-30 kilpailijaa – 15 huoltajakorttia
Yli 30 kilpailijaa – 20 huoltajakorttia
HUOM: Huoltajakortin voi luovuttaa toiselle samaa tiimiä edustavalle huoltajalle. Lavan takana ei saa olla kuin yllä mainittu maksimimäärä huoltajia.

Tiedot kopioitu Täältä

Ennen kisoja tykkään olla huollettavan kanssa yhteydessä jotta tiedän vähän fiiliksiä. Tykkään myös auttaa jos kysymyksiä kisoista ilmaantuu. Kisan kulku on välillä se mikä ensimmäistä kertaa lavalle nousevia mietityttää. Toinen on kisaväri.

 Jade-Yolanda Huhtamäkeä ja Lisa-Marie Sahlströmiä olin huoltamassa koko viikonlopun 2014 Nicole Wilkinsissä ja Nordic Fitness Expossa. Jaden kisaraportin siltä viikonlopulta voi lukaista Täältä

2014 Nicole Wilkinsissä Jade ja Lissu

Jade ja Lissu 2014

Tämä reissu jäi mieleeni parhaiten. Reissu oli ensimmäinen huoltohommani. Ja mahtavat tytöt ja takahuoneen jännitys jättivät jäljen sydämeeni. Sen jälkeen olenkin touhunnut kisojen parissa jokaiset kisat joko itse lavalla tai takahuoneessa. Olen tutustunut mahtaviin mimmeihin monissa kisoissa. Voisi luulla että takahuoneessa on kireä tunnelma kisaajien kesken, mutta yleensä se on kannustava ja hyvässä hengessä tapahtuva (riippuu tosin mihin huoneeseen oman lakanansa levittää).  Joidenkin tiimien keskuudessa olen huomannut hiukan hampaiden kiristelyä näinä vuosina, nämä tiimit kun karttaa ja pysyy muiden mukana niin homma on hauskaa.

 Myöhemmin olemme Lissun kanssa oltu huoltamassa yhdessä useammankin kerran tyttöjä lavalle.

Kati toi Junnuista isoimman pokaalin

Laura viime syksynä
Ilman kömmähdyksiä ei kisoista useinkaan selviä. Jaden kanssa vietimme doping huoneessa useamman tunnin. Ulos pääsimme kuitenkin puhtain paperein. Omissa kisoissani bikinit hajos, mutta huoltaja hoiti homman, kun minä panikoin. Olemme vahingossa jopa onnistuneet varastamaan yhden laukun (toivottavasti laukku löisi myöhemmin omistajansa luokse). Väriongelmat ovat yleisempiä ja muutamat kramppi paniikitkin olen rauhoitellut.

Saas nähä mitä seuraavat kisat tuovat tullessaan. Ainakin pokaalin kotiin ;)

-Niina-
@ptniinanevalainen 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogitekstisuositus

Viikko lähtöön! Matka kohti Everestiä

Nyt tuntuu, että lähtö koittaa liian äkkiä. Asiakkaiden kanssa on hyvä pöhinä päällä. Ryhmävalmennuksissa on saavutettu mahtavia tuloksia ja...